Martat logo

Martat logo

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Saunailta 7.6

Jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan päätimme kevätkauden rentouttavan saunomisen ja uimisen merkeissä. Paikkana oli jo muutamana vuonna hyväksi havaittu Ylöjärven avantouimareiden ylläpitämä Veittijärven sauna. Savusaunan lämmössä katosivat mielestä arjen kiireet ja muutaman päivän hellinyt helle oli uimavedenkin lämmittänyt sopivaksi pulahtaa.



Illan päätimme herkuttelun merkeissä. Tarja oli loihtinut salaattia patongin kera ja allekirjoittanut testaili uutta Aamulehdestä bongattua juustokakkureseptiä, jonka ohje ohessa. Kakun kaveriksi sopisi hyvin myös jokin kirpsakka marja esim. puolukka tai tyrni.



Salted Caramel-juustokakku

Pohja:
170 g digestive-keksejä
80 g voita
Juustokakku:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
2 munaa
1 rkl maissitärkkelystä
Kinuski:
1 dl fariinisokeria
1 2/3 dl kuohukermaa
Päälle:
sormisuolaa

1.Lämmitä uuni 160 asteeseen. Voitele 24 cm irtopohjainen vuoka. Murskaa keksit ja sulata voi, sekoita keskenään ja painele vuoan pohjalle ja reunoille. Paista noin 12 minuuttia, kunnes on saanut hieman väriä. Ota uunista ja anna hieman jäähtyä.
2. Vatkaa huoneenlämpöinen tuorejuusto notkeaksi. Lisää sokeri ja vatkaa kuohkeaksi ja tasaiseksi. Lisää vaniljasokeri, sitruunamehu ja suola. Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita jokaisen jälkeen. Lisää maissitärkkelys ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
3. Kaada täyte esipaistetulle pohjalle. Paista 30-35 min keskitasolla, kunnes pinta ei enää kiillä ja täyte on pysähtynyt. Anna jäähtyä.
4. Kinuskikerros: Keitä kermaa ja fariinisokeria kattilassa hiljalleen välillä sekoittaen noin 10 minuuttia. Laita pisara kinuskia jäähtyneen kakun päälle. Jos pisara pitää muotonsa, kinuski on valmista. Anna kinuskin jäähtyä noin minuutti ja kaada kakun päälle. Tasoita pinta.
5. Pidä kakkua jääkaapissa yön yli. Ripottele sormisuolaa päälle juuri ennen tarjoilua.




Hyvää kesää kaikki marttakaverit, nähdään taas syksyllä :)





teksti Kaisa
kuvat Marianne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti