Kookosta, korianteria ja inkivääriä
Pirkanmaan marttojen toimitilat täyttyivät iloisista ja oppimishaluisista martoista – sekä yhdestä martista intialaisen kokkikurssin puitteissa. Intialainen ruoka on usein kasvisruokapainotteista, sillä monet Intiassa vallalla olevat uskonnot luovat tiettyjä ruokasääntöjä (hindut, muslimit). Meidän menussa oli suomalainen vivahde, eli käytimme mm. kalaa ja kanaa.
Menuuseemme kuuluivat kedgeree (kalaruoka), kookosbroileri, linssi-porkkanakeitto, katkarapucurry, raita, kukkakaalicurry, mintun makuinen porkkanaraaste ja linssimuhennos sekä tietysti naan-leipää. Vaikkakaan intialaiseen ruokaan ei yleensä kuulu makea jälkiruoka, teimme kuitenkin porkkanahalvaa sekä kookoslättyjä, jotka olivat siitä erikoisia, että niistä ei syntynyt paistokäryä! Ruuat olivat todella herkullisia sekä maut syviä.
Intialaiset käyttävät ruuanlaitossa paljon jugurttia, joka näkyi ruuassamme raita-kastikkeena. Myös kookosmaidon käyttö on suosittua – myös janojuomana! Me tyydyimme kuitenkin käyttämään kookosmaitoa vain ruuissa. Tyypillisiä mausteita intialaisessa ruuassa on esimerkiksi korianteri, jeera eli juustokumina, inkivääri, kaneli ja neilikka sekä garam masala (joka on itseasiassa mausteseos koostuen vaihtelevasti mm. korianterista, kuminasta, kanelista, mustapippurista).
Itselleni kurssi tarjosi paitsi hauskoja ja nauruntäytteisiä hetkiä, myös kivoja vinkkejä ja ideoita ruokapöytään. Raitaa olen jo ehtinyt tekemään – joka muistuttaa siis tsatsikia, ja varmasti tulen tekemään myös katkarapucurrya, linssi-porkkanakeittoa ja kookosbroileria – sekä tietysti naan-leipää joka oli todella suussa sulavaa! Myös kookoslätyt ovat työlistalla.
Tässä teille muillekin kookosohukaisten ohje, jos joskus haluatte paistaa lettuja, joiden tekeminen ei ainakaan meidän koekeittiössä tuottanut sitä pistävän hajuista käryä mikä yleensä normiletuista tulee.
Kookosohukaiset:
1 purkki (400 g) kookosmaitoa
2 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
1 ¼ tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
Paistamiseen voita
Lisää päälle halutessasi paahdettuja kookoshiutaleita. Tarjoa lisukkeena soseutettua säilykemangoa ja lisää mausteeksi raastettua inkivääriä, kardemummaa tai tuoretta mangoa kuutioina tai viipaleina.
Jaana N.
Jouluvalmisteluja
Kokoonnuimme taas ihanan tunnelmalliseen Pappilan Perhetaloon ja tällä kertaa joulukorttiaskartelun merkeissä. Joululaulujen soidessa kaivoimme kukin pussukoistamme vuosienvarrella kertyneitä askartelutarvikkeita ja olihan mukana myös uusimmat löydöt käsityömessuilta. Mukana oli myös pikkumarttoja ja pikkumartti.
Kortteja valmistui kaikenlaisia ja kaiken kokoisia. Lävistimet olivat kovalla käytöllä ja kimalletta kului. Koristeluideoita oli mukava miettiä yhdessä. Tottakai iltaa kuului myös kahvittelu joulutorttujen ja fetapiirakan kera.
Tässä joitain aikaansaannoksia:
Riikka
Keskeneräisiä käsitöitä ja mukavaa yhdessäoloa!
Torstaina 29.11. kokoonnuimme keskeneräisten käsitöiden ja herkuttelun merkeissä. Ajatuksena oli kaivaa kätköistä niitä käsitöitä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet odottamaan inspiraatiota tehdä ne loppuun. Kätköistä löytyi ainakin sukkia, lapasia, pipo, paikkakortti-askarteluja ja matonkudekoreja. Neuvoja, oppeja ja ideota vaihdettiin puolin ja toisin.
Kahvipöytään tuotiin erilaisia herkkuja. Tarjolla oli muun muassa vuohenjuusto -pikkusuolaista, sienisämpylärullia, Kultaranna pumpulikakkua, kääretorttua ja cashewpähkinä pikkuleipiä.
Illan aikana aloiteltiin myös uusia töitä, toivottavasti ne eivät tule olemaan niitä keskeneräisiä. Toisaalta se olisi taas hyvä syy viettää uudestaan iltaa samalla teemalla!
Riikka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti