Martat logo

Martat logo

torstai 17. lokakuuta 2013

Vanhasta blogista siirretty: syyskuu 2012

Nuutajärven lasivitriini -tapahtuma
Lauantaiaamuna 1.9. klo 9 Asuntilan päiväkodin pihasta starttasi autollinen marttoja kohti Nuutajärveä. Matka sujui mukavasti Katrin ohjaillessa autoa varmoin ottein. Matkalla tuli pohdittua alkanutta syksyä, sienestämistä, omenapuiden leikkaamista ja nuorten rahan käyttöä. Nuutajärvelle saavuimme aikataulun mukaisesti klo 10 ja suuntasimme kohti museota, missä meitä odotti opastettu kierros. Kierroksen aikana saimme kuulla lasiruukin historiaa ja faktaa kuinka lasia oikein valmistetaan. Museossa ihailimme eri aikakauden lasitöitä ja totesimme, että lasinpuhaltajat ovat todellisia taiteilijoita.
Kierroksen jälkeen oli aika suunnata kahville. Nautimme kahvista ja herkuista Anu Penttisen Nounou Summer Cafessa, aivan ihana paikka. Kahvittelun lomassa saattoi ihailla myös Anu Penttisen uniikkeja töitä.
Lasivitriini tapahtumaan oli saapunut paljon vanhan lasin myyjiä, heidän esineiden joukosta oli mukava etsiskellä tuttuja esineitä ja aarteita. Nuutajärven lasikylässä on myös muiden kädentaitajien putiikkeja; löytyi maalattua taidetta, takorautaa, koruja ja pussukoita. Gallerioissa saattoi ihastella Nuutajärven taiteilijoiden lasitöitä. Erityisesti mieleeni jäi Markku Salon Lucia-kynttilänjalka, aion lisätä sen joulupukin listaan.
Retki oli kokonaisuudessaan mukava ja rento. Paljon kaunista tuli nähtyä. Kiitokset koko retkiporukalle. Mukana retkellä olivat myös kaksi pientä reipasta Marttia eli Jaanan pojat.
Anu


Hevosen selässä
Tiistaina 11.9 Asuntilan Martat lähtivät Islanninhevosvaellukselle Kuruun. Mukana oli neljä Marttaa + kaksi vähän nuorempaa osanottajaa. Autossa oli vähän tiivis tunnelma, mutta päästiin kuitenkin perille. Porukasta kolme oli vähän kokeneempia ja kolme vähän kokemattomampia ratsastajia. Hevosten nimiä olivat ainankin Piritten, Kjouni, Stormuri ja Blackkur. Kaikille löytyi sopiva hevonen ja sitten lähdettiin matkaan.
Maastot olivat oikein kauniita ja kaikki pysyivät hyvin mukanan. Pääasiasssa mentiin pelkkää käyntiä, mutta loppumatkasta uskaltauduttiin kokeilemaan Islanninhevosten omaa askellajia, tölttiä. Se oli aika hauskaa ja kaikkien mielstä reissu oli oikein onnistunut. Kotimatkalla pohdittiin että tälläisillä reissuilla olisi kiva käydä niin pitkään kuin nuorin osannottaja mahtuisi matkustamaan auton takakontissa. Mutta kiva reissu tosiaan oli ja kaikki tykkäsivät oikein paljon.
Kirsti


Retkeilyä omassa pitäjässä
Lauantaina 29. syyskuuta pyörähdimme ensiksi Kalakartanoon maittavalle brunssille. Tarjolla oli mm. savustettua ja graavisuolattua lohta, herkullista lohimunakasrullaa, tuoretta leipää ja kahvia. Kalakartanolta matka jatkui Kuruun sisustus- ja lahjatavarakauppa Valkoiseen taloon. Ihastelimme putiikin maalaisromanttista sisustustarjontaa, ja teimme kauniita löytöjä ja ehdottoman tarpeellisia heräteostoksia kotiin vietäväksi.



Marianne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti