Martat logo

Martat logo

tiistai 9. syyskuuta 2014

Hemmotteluilta

Elokuinen perjantai-ilta 29.08.2014 kokosi martat hemmoteltaviksi Kaisan luo. Kirsi Hämäläinen ja Hanna Tamminen Auroraputiikista tulivat kertomaan meille luontaisesta kivunhoidosta ja hyvinvointia tukevista luontaistuotteista. Ilta toimi oivallisena muistutuksena siitä, että elimistöä kuormittaville särkylääkkeille ja muille kemikaaleille on olemassa vaihtoehtoja. Ajan mittaan keho varmasti kiittää, jos vähän tavanomaista hellemmin sitä hoidamme ja huollamme.


Kirsi valotti kevyellä luennolla mm. homeopatian ideaa; kehon omaa
immuunipuolustusta vahvistetaan ja pyritään vaikuttamaan kivun
aiheuttajaan, sen sijaan että vain hoidettaisiin kipua. Saimme kuulla myös meridiaaniterapiasta ja näytettiinpä meille pari akupistettäkin. Pidetään pisteet mielessä, kun kipu ja kolotus iskee!

Illan hemmottelevin osuus oli tietysti intialaiset päähieronnat, joista saimme nauttia kymmenminuuttisten maistiaisten verran. Ihana aloitus viikonlopulle! Jo pienikin hetki pään, korvalehtien ja yläselän hellää käsittelyä sai ajan mukavasti pysähtymään, kuinka rennoksi sitä tulisikaan tunnin hoidosta...


Lopuksi tietysti joimme hyvät kahvit seurustellen ja luontais-
tuotteita testaillen. Hanna vastaili innolla tuotekysymyksiimme ja mukava oli kuulla myös tuotteita käyttäneiden marttakavereiden kokemuksia. Pöydästä oli mahdollisuus ostaa tuotteita heti mukaan
ja tietysti me tuon mahdollisuuden hyödynsimme; suolasaippuaa, magnesiumöljyä, himalajansuolakuorintaa ja vaikka mitä!

Auroraputiikki on ylöjärveläinen kahden naisen yritys joka tarjoaa hoitoja ja elämyksellisiä retkiä sekä verkkokaupan täydeltä ihania tuotteita. Lähellä asuvilla on mahdollisuus hakea tuotteita myös suoraan Kirsiltä tai Hannalta, kunhan pirauttaa ensin ja sopii ajasta. 

Kannattaa tutustua! www.auroraputiikki.fi

Taru

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti