Martat logo

Martat logo

lauantai 3. syyskuuta 2016

Porin retki la 3.9.2016

Kävimme tutustumassa Porin Villassa ja Peitteessä kotimaisiin, täysin luonnonmateriaaleista valmistettuihin patjoihin, peittoihin ja tyynyihin. Porin Villa ja Peite on perustettu jo vuonna 1929 ja heidän erikoisuuteenaan on alusta asti olleet luonnonmateriaaleista tehdyt peitot, tyynyt ja patjat. Yhä useampi joutuu etsimään esim. homealtistusten vuoksi synteettisistä ainesosista täysin vapaita patjoja, peittoja ja tyynyjä. Toki, nämä hengittävät vaihtoehdot käyvät myös ihan perusterveelle. Erityisen kiehtovaa on käydä lukemassa asiakkaiden kokemuksia ko. tuotteista, sillä oma lapsenikin alkoi kuin taikaiskusta nukkua yönsä villapatjainvestoinnin jälkeen. Enkä olisi kyllä itsekään uskonut että tuolla reissulla ostettu akanatyyny toimii itselläni todella hyvin! Tehdas ja tehtaan yhteydessä oleva show room on auki tilauksesta ja erittäin joustavasti, eli jos innostuit tuotteista, kannattaa ehdottomasti vierailla paikan päällä! 

Toinen kohteemme oli Juseleuksen mausoleumi Käppärän hautausmaalla, joka on ainoa pohjoismainen mausoleumi. Mausoleumin on rakennuttanut Fritz Arthur Juselius 11-vuotiaana kuolleen tyttärensä Sigrid Juseliuksen hautamuistomerkiksi. Mausoleumi on tunnettu myös Akseli Gallen-Kallelan suunnittelemista seinämaalauksista. Pienellä porukalla kun olimme liikkeellä, niin tuntui että opastuskin ja mausoleumin taustalla oleva tarinakin tuli paremmin "iholle". Valitettavasti mausoleumissa ei saanut kuvata, joten siksi meidänkin kuvarepertuaarissa on kuvia vain mausoleumista ulkoapäin. 

Pienen välitankkauksen jälkeen olikin aika tehdä vielä kunnon opastettu kävelykierros Porin tunnetuimpien nähtävyyksien kohdalla. Oppaamme Ulla Koivula johdatti meidät elävällä tarinankerronnallaan läpi Porin historian unohtamatta nykyaikaa. Harmi, että sää ei ollut meille niin suosiollinen ja lähes koko kävelykierroksen ajan vettä satoi. Tämä ei kuitenkaan lannistanut tunnelmaa, vaan kaikille jäi reissusta mukava ja lämmin muisto.








Teksti: Jaana
Kuvat: Katri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti