Martat logo

Martat logo

torstai 17. lokakuuta 2013

Vanhasta blogista siirretty: toukokuu 2012

Lähiruokaa saatavilla!
Tostaina 10.5 teimme vierailun Lähiruokapuoti Lempiin Tampereen Tammelassa. Lempi on hyvän ruuan ruokakauppa. Kaupasta löytyy lähialueiden pientuottajien tuotteita. Pääosin suomalaista ja luomua, sekä Reilun kaupan tuotteita.
Saimme herkutella ihanilla piirakoilla ja kuulla mielenkiintoisia asioita kauppiaan kertomana. Vierailu oli mieleenpainuva ja lämminhenkinen, ihanaa että yrittäjät nauttivat työstään, toteuttavat unelmaansa ja sen aistii myymälämiljööstä.
Tulevan äitienpäivän herkkupöytiin lähti erilaisia herkkuja sekä itselle että lahjaksi äideille ja anopeille. Kaupassa tulemme vierailemaan varmasti uudelleenkin.
Katri


Tunnelmia helatorstain peräkonttikirppikseltä
Helatorstaina 17.5.2012 oli Asuntilan marttojen järjestämä peräkonttikirppis. Pari ahkeraa Marttaa heräsi jo kukonlaulun aikaan leipomaan lämpimäisiä myytäväksi kahvioon. Myyjiä saapui paikalle parikymmentä ja tunnelma oli vielä tässä vaiheessa iloisen odottava. Kellon tullessa kymmenen alkoi ostajia virrata kohtalaisesti paikalle ja kaupanteko pääsi alkamaan.
Vähän ennen yhtätoista alkoi armoton sade, joka kesti reilun tunnin. Osa myyjistä pakeni paikalta ja rohkeimmat paikalle jääneet ahtautuivat tavaroineen autoihinsa. Kahvio täyttyi ostajista ja lämpimäiset tekivät hyvin kauppansa. Tosin ahkerimmat pullansyöjät taisivat löytyä omista piireistä ja Maija-Martta taisikin heittää ilmoille ajatuksen, että eivätkö  nämä leipojat voisi myydä tuotteitaan suoraan meille, ilman muita järjestelyjä.Sovitaan vain aamu, koska voidaan mennä ostamaan:)
Täytyy laitaa uusia ideoita hallitukselle.. Tällä kertaa sade kyllä pilasi meidän päivän, mutta eihöhän me kuitenkin uskalleta yritää ensi vuonna uudestaan!
Pia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti