Martat logo

Martat logo

lauantai 23. syyskuuta 2017

Pihakierroksella

Ideoita pihoja kierrellen

Tiistai-ilta vierähti nopeasti, kun pyöräilimme kymmenen martan voimin Asuntilassa pihasta toiseen ja keräsimme ideoita omiin puutarhoihimme.

Ensimmäisenä pääsimme tutustumaan 1910 rakennetun punaisen mansardikattoisen talon puutarhaan. 1900 m2 tontti oli vaihteleva, josta löytyi niin kalliota kuin nurmea, luonnonvaraisia sekä rakennettuja kasvialueita. Tämä oli ainut piha, joka ei kuulunut kellekään martalle.

Istutukset olivat runsaina penkkeinä pihan eri osissa. Pihasta löytyi muun muassa Kuunliljapenkki, jonka salaisuutena on perunalannoite, Irispenkki ja Syysleimupenkki. Pääkasvin sekaan oli istutettu matalampia perennoja, jolloin penkit näyttivät luonnollisilta. Kärhöt kohosivat runsaana pitkin puista kehikkoa.  


Pihan korkeuseroa oli korostettu kauniilla kivimuurilla. Talon varjoisella puolella oli upeita alppiruusuja. Hyödyllisenä vinkkinä pihassa oli korkeiden perennojen tueksi laitettu verkko vaakatasoon noin metrin korkeudelle maasta. Näin kasvien varret eivät kaatuile tai mene poikki kasvin kasvaessa korkeutta.

Toisena pihana oli Tiinan piha. Pihaa oli alettu rakentaa vuodesta 2003. Ensimmäisenä silmiin osui kaunis pihakivetys niin etupihalla kuin takapihallakin. Kiveä oli käytetty taidokkaasti myös portaiden teossa.

Korkea Isotuomipihlaja-aita suojasi pihan runsaan kasvillisuuden hienosti. Pihassa oli monia marjapensaita sekä hedelmäpuita. Etenkin suuret, upeat tyrnipensaat jäivät mieleen.

Tämän pihan erikoisia kasveja olivat Kultasäde, Neidonhiuspuu sekä Katsura. Lisäksi kasvihuoneesta löytyi tomaatin, kurkun, munakoison ja eri paprikoiden lisäksi passionhedelmä. Kasvihuonetta Tiina hyödyntää kesäajan lisäksi aikaisin keväällä siemenkasvatuksessa sekä talviaikaan kasvien talvehtimisessa.
 



Kolmantena pihana oli allekirjoittaneen piha, joka elää vasta toista kesäänsä. Tämän kesän projektina oli pihakivetys, joka oli juuri valmistunut. Pihasta löytyy maahan upotettu trampoliini sekä kallion viereen tehty hiekkalaatikko.


Kasvimaa on tehty lavankauluksista, johon idea löytyi Pinterestistä. Aidanteena on omenapuita ja luumupuu sekä Pihasyreenejä, Kuutamohortensiaa ja Hovijasmikkeita. Kyynelkoivusta olisi tarkoitus kasvaa suoja lasten majaleikkeihin. 
 
Neljäntenä pihana saimme tutustua Sadun pihaan, jossa vahvana teemana kulkee kierrätys. Satu muun muassa käyttää pihan ylijäämämaat istutusalueiden korkeuseron luomiseen, käyttää kekseliäin tavoin vanhoja esineitä kasvien seassa sekä elvyttää kasvejaan vaihtamalla niiden kasvupaikkaa.
 

Pihan keskellä oli suuri nurmialue ja pihan reunoilta löytyi upeat istutusalueet. Hyvä apuväline istutusalueiden rajaamiseen nurmesta on kanttausrauta. Sillä saa reunat pidettyä kauniina, kun 1-2 krt kesässä kanttaa ne siistiksi. Istutusalueet oli luotu mielenkiintoisiksi kadvien kerroksellisuudella sekä maan muotojen vaihtelulla. Yksi erikoisuus pihassa oli naapurin välinen raja-aita, joka oli tehty musta- ja punaviinimarjapensaista. Mieleen jäi myös aurinkokennovalaisimet, joita oli pihan reunoilla sekä terassilla.

Viimeisenä pihana pääsimme Kaisan pihaan, joka oli aivan erilainen muihin pihoihin. Vahvana teemana pihasta löytyi japanilaisuus. Puuportteja, erilaisia kivikäytäviä, upea vesiallas punaisine pitkospuineen ja kauniine allasvalaisimineen sai huokailemaan ihastuksesta ja ihmetyksestä. Pihaa on rakennettu kivi kiveltä,
kasvi kasvilta.
 


Erikoisia kasveja oli haettu kauempaakin eri puutarhoilta ja taimistoilta. Köynnöshortensia, Japaninjalopähkinä, Viiniköynnös "Selko", Peikonpähkinä, Katsura, Lakkipuu, Huntuvaahtera ja Mongolian vaahtera... Siinä muutamia erikoisempia kasveja pihasta. Puutarha näyttää jo kovin valmiilta, mutta Kaisalla ja Mikalla on suunnitelmia vielä vaikka kuinka.

 
Jokainen piha oli erilainen ja ilta hyvin inspiroiva. Kiitos pihansa avanneille ja mukana olleille iloisesta tunnelmasta. Ja erikoiskiitos Kaisalle, joka kestitsi kierroksen lopuksi meitä lohirullilla sekä britakakulla. Marttojen sanoin "Elämä on parasta itse tehtynä".

Teksti: Maiju
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti