Martat logo

Martat logo

maanantai 3. tammikuuta 2022

Jouluntunnelmaa kynttiläkurssilla

Joulutohinoiden ollessa kuumimmillaan, pääsimme irtautumaan hössötyksestä kynttiläkurssin merkeissä. Kurssin meille järjesti Taito Pirkanmaa taitokeskus Epilä. Illan teemana oli valmistaa kruunu-/antiikkikynttilöitä kastamalla.



Kynttilöiden valmistus alkaa miettimällä minkä mittaisia kynttilöitä tekee, leikkaamalla niihin sopivan mittaiset sydänlangat ja sen jälkeen langat käsiteltiin parafiinilla kauttaaltaan. 


Sopivan mittaiset langat aseteltiin metallikehikkoon, jonka avulla ne kastettiin kuumaan steariini-/parafiini- ja mehiläisvaha-seokseen. Tällä systeemillä pystyy valmistamaan useamman parin kerralla ja myös erimittaisia kynttilöitä. 




Valmiita kynttilöitä syntyikin isot niput. Oli ohuita ja paksuja, sileitä ja röpelöpintaisia, lyhyitä sekä pitkiä pullokynttilöitä. Kaikki upeasti erilaisia ja oma kädenjälki näkyy näissä hienosti, kahta samanlaista ei kyllä löydy, ainakaan näin ensikertalaisilta. 




Kynttilöiden valmistus oli mukavaa puuhaa, ihanan maltillista ja hidastakin, et voinut kiirehtiä ja yrittää nopeuttaa valmistusta, vaan piti rauhassa kerros kerrokselta kastaa ja antaa kuivua, kastaa ja antaa kuivua. Saatiin siinä mukava jouluinen piirileikki aikaiseksi kun piirissä käveltiin sammiolle vuorotellen kastamaan kynttiläaihioitamme. Puuhastelun lomassa nautimme tietysti glökiä.


 

Kiitos marttavuodesta 2021! 

Pysy kuulolla, hallitus suunnittelee jo kevään 2022 toimintaa! 


Teksti ja kuvat Katri 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti