Martat logo

Martat logo

lauantai 2. huhtikuuta 2022

Marttilan pirut-elokuva Nokialla

Suuntasimme naapurikuntaan Nokialle elokuviin. Kävimme katsomassa Etunäyttämön elokuvan Marttilan pirut. Elokuva Marttilan pirut on 1800-luvulla Ylöjärvellä kuohuttaneen poltergeist-ilmiön (Martinin pirut) inspiroima kauhutrilleri. Martinin torppa minne tapahtumat sijoittuivat, sijaitsi vain kivenheiton päässä täältä Asuntilasta Keijärven kylässä.




Tapahtuma herätti huomiota myös kansainvälisesti ja ilmiöön liittyvän oikeudenkäynnin todistajien lausunnot ovat herättäneet keskustelua vielä kauan tapauksen jälkeen.


Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Topias Kanto ja Maarit Pakarinen.
Osaava ja ammattimainen harrastajista koostuva työryhmä sekä yhteistyötahot mahdollistavat elokuvan tekemisen.
Ensimmäistä kertaa Etunäyttämön näyttelijät laittavat itsensä likoon vain ja ainoastaan valkokangasta varten.

Elokuva oli hyvin toteutettu ja mielenkiintoinen. Siinä ei ollut mitään turhaa ja vangitsi katsojansa. Oli mielenkiintoista katsoa sitä. Kiitos Etunäyttämö että lähditte rohkeasti tekemään elokuvaa juuri tästä aiheesta.

Elokuva esitettiin Nokian kulttuuritalo Virran tiloissa. 


Hymy ei hyytynyt elokuvan aikana! 


Kirjasuositus: Päivi Alasalmi Riivatut. Se on fiktiivinen kertomus joka perustuu vahvasti Martinin pirujen tapahtumiin.



Teksti Katri ja Etunäyttämön verkkosivut

Kuvat Katri ja Etunäyttömän facebook-sivut


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti